Valikko

 

 

Green Care päivät 2025

Seminaaripuhujien ja työpajojen vetäjien esittelyt

 

Teema 1

Luonto stressinhallinnan ja hyvinvoinnin lähteenä

Kuva: Anu Halonen

Elvyttääkö luonnontilainen vai hoidettu metsä paremmin?

Jenni Simkin, Luonnonvarakeskus

Puheenvuorossaan hän esittelee väitöskirjatutkimuksensa tuloksia erilaisten metsien stressiä lievittävistä vaikutuksista.

 

Jenni (MMT) työskentelee tutkijana Luonnonvarakeskuksessa (Luke). Hänen tutkimuksensa keskittyy luonnon monimuotoisuuden ja ihmisen hyvinvoinnin väliseen suhteeseen: miten luonnon käyttö vaikuttaa paitsi luontoon myös ihmisten hyvinvointiin. Lisäksi hän tutkii, miten ihmisten luontoarvostus on yhteydessä heidän kestävyysvalintoihinsa. Simkinin tutkimus yhdistää ympäristöpsykologian, ekologian ja kestävän kehityksen näkökulmia, joiden avulla hän pyrkii tukemaan sekä ihmisen että luonnon hyvinvointia.


Hengähdä luonnossa – Kehollisia oivalluksia palautumiseen

Emilie Bollström, Yhteyspaja

 

Tämä Yhteyspajan luento tarjoaa sinulle mahdollisuuden ymmärtää ja ennen kaikkea tuntea, miten luonto ja kehollisuus voi auttaa sinua palautumaan arjen keskellä.

 

Luennolla kuulet:
Luonnon merkityksen ja mahdollisuudet palautumiseen. Miksi tarvitsemme palautumista, läsnäoloa ja pysähtymisen taitoa? Miten luontoyhteyden syventäminen voi tukea palautumista?

 

Luennolla opit:
Luontoyhteysharjoituksista ja mikrotauoista luonnossa. Vireystilan säätelystä. Kolme yksinkertaista palautumista tukevaa luonnossa tehtävää liikettä:

 

  1. Tasapainoa ja kannattelua tukevan liikkeen
  2. Virtaavuutta ja irtipäästämistä tukevan liikkeen
  3. Omien rajojen suojaamiseen liittyvän liikkeen

 

Emilie on keho-orientoitunut & traumatietoinen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, yhteisövalmentaja ja Yhteyspaja yrityksen perustaja. Pohjakoulutukselta Sosionomi (YAMK), sosiaalihuollon laillistettu ammattihenkilö. Kehittämisen ja johtamisen maisteriohjelman lopputyössä tutkinut luontoyhteyden esteitä nyky-yhteiskunnassa.

 

Emilien yritys Yhteyspaja tarjoaa luontoyhteyttä tukevia palveluja, kuten luontoterapiaa ja luontoyhteysäänitteitä.
Lisäksi Yhteyspaja tarjoaa lyhytterapiaa ja erilaisia koulutuksia ja työpajoja.
Emiliellä on pitkä työkokemus sosiaalialalta sekä terapeuttisesta työskentelystä. Työkokemusta on kertynyt niin kuraattorin työstä, kuin etsivästä nuorisotyöstä, kriisityöstä ja diakoniatyöstä. Työssä on yhdistynyt läsnäolon merkitys sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen yksilöiden arjessa.

 

Työssäni haluan tarjota ihmisille kanssani tilan, jossa on mahdollisuus olla läsnä itselle ja syventää yhteyttä luontoon. Kokea turvallista kosketusta, yhteyttä ja saada mahdollisuuden pysähtymiseen. Tilan, jossa ihminen pääsee kosketuksiin tunteiden ja vireystilojen säätelyn kanssa esimerkiksi kehollisten luontoyhteysharjoitusten kautta. Yhteyden ei tarvitse olla suuri elämänmuutos, vaan lempeä pysähtyminen, hengittävä osa arkea, joka palauttaa ihmisen aina uudelleen ja uudelleen yhteyteen itsesi kanssa.


Kuva: Okko Oikonen

Terapeuttinen luonnontieto voimavarana

Adela Pajunen, Luonnontie

 

Luennollaan Adela kertoo mitä on terapeuttinen luonnontieto ja miten sitä voi hyödyntää asiakastyössä sekä oman jaksamisen tukena.

 

Adela on biologi (FT) ja luontokasvattaja, joka on vuodesta 2012 päätoimisesti kehittänyt palveluja luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntämiseen. Hän on ollut mukana kehittämässä tutkittua ja HYTE-arvioitua Terveysmetsä-menetelmää, jossa lääkäri tai hoitaja voi antaa asiakkaalleen luontoreseptin (www.terveysmetsa.fi).

 

Adelalla on pitkä kokemus luonto-opastuksesta, kouluttamisesta, hyvinvointiaiheisten luontopolkujen teosta ja luonnon hyvinvointivaikutusten popularisoinnista. Yhdessä maantieteilijä Marko Leppäsen kanssa hän on kirjoittanut teokset Terveysmetsä (Gummerus 2017), Suomalainen Metsäkylpy (Gummerus 2019) ja Luonnon rytmissä yli vaikeiden aikojen (Gummerus 2025).


Sammaloituneen mielen oireyhtymä

Juho Jäppinen, Meijän polku

 

Juho on fysioterapeutti (AMK), luonnossa liikkumisen ja terveyden edistäjä sekä asiantuntijaverkosto Meijän polun viestintäpäällikkö.

 

Meijän polku on keskisuomalainen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiantuntijaverkosto, jonka tarkoituksena on erilaisin kampanjoin sekä matalan kynnyksen ratkaisuin jalkauttaa uusinta tutkimustietoa sekä erilaisia heikkoja signaaleja ja oivalluksia osaksi suomalaista arkea ja elämäntapaa. Meijän polun luomuksia ovat muun muassa Reitistöviikko sekä Luontotyöpäiväviikko. Luontotyöpäivä-teeman alla on syntynyt myös Sammaloituneen mielen oireyhtymä (SMO), jonka ideana on ohjata suomalaista työtä kohden luonnollisempia ympäristöjä ja lisääntyvää hyvinvointia.

 

Jäppinen on kirjoittanut myös keväällä 2025 julkaistun 3–30–300 -luontosuosituksen.


Teema 2

Ratkaisuja luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntämiseen

Planetaarisen hyvinvoinnin vinkkikortit liikuntaneuvonnassa: käytännön työ ja tutkimus

Helena Kämäräinen, Lahden kaupunki

Maija Lipponen, Luonnonvarakeskus / Itä-Suomen yliopisto

 

Kämäräisen puheenvuorossa kuullaan paljon kiinnostusta herättäneistä planetaarisista vinkkikorteista ja niiden käyttökokemuksista. Lisäksi pohditaan, kuinka vinkkikortteja voi hyödyntää ja soveltaa erilaisissa tilanteissa. Kämäräinen kehitti opinnäytetyönsä avulla lahteen planetaarisen liikuntaneuvonnan toimintamallin, jonka osana vinkkikortit syntyivät. Lahden liikuntaneuvojat ovat mukana Luontolähete-pilotissa.

 

Lipponen kertoo puheenvuorossaan, miten Lahdessa ja Kajaanissa pilotoitavaa Luontolähete-interventiota tutkitaan, millaisia alustavia tuloksia on saatu ja miten tuloksia ja kokemuksia voidaan hyödyntää tulevaisuuden kehittämis- ja tutkimustyössä.

 

 

Helena on työskennellyt liikuntaneuvojana ja liikkumisen asiantuntijana Päijät-Hämeen eri kunnissa jo lähes 10 vuoden ajan, viimeisimpänä Lahden kaupungilla lasten ja nuorten parissa. Liikuntaneuvonta on asiakkaille maksuton matalankynnyksen palvelu, jossa edistetään hyvinvointia tavoitteellisesti, yksilöllisesti ja voimavaralähtöisesti. Teemoina ovat liikkuminen, ravitsemus, uni sekä luonto. Kämäräinen on valmistunut liikunnanohjaajaksi (AMK) ja viimeistelee juuri Haaga-Helian YAMK:ssa liikuntajohtamisen master-opintoja.

 

Maija (DI) työskentelee tutkijana Luonnonvarakeskuksessa ja tekee väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistoon luontoperustaisista interventioista sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lipponen on kehittänyt ja tutkinut erilaisia käytännön interventioita ja toimintamalleja usean vuoden ajan ja osallistunut suomalaisen luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen osana erilaisia verkostoja.


Luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntäminen Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella

Anni Poltinora-Salonen, Projektikoordinaattori, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
TtM, fysioterapeutti

 

Puheenvuorossaan Poltinora-Salonen avaa, miten luonnon hyvinvointivaikutuksia on lähdetty hyödyntämään Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella. Häntä motivoi erityisesti se, miten luonnon elvyttävä vaikutus voi vahvistaa sekä yksilön hyvinvointia että palvelujärjestelmän kestävyyttä.

 

Anni työskentelee projektikoordinaattorina Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella Suomen kestävän kasvun RRP-hankkeessa. Hän on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri (Jyväskylän yliopisto, suuntautumisalueena terveyden edistäminen) ja fysioterapeutti.

 

Poltinora-Salosen työn keskiössä on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamallien kehittäminen. Hän koordinoi alueella tehtävää monitasoista kehittämistyötä, jossa luontoa hyödynnetään osana matalan kynnyksen palveluita ja ammattilaisten asiakastyötä. Tavoitteena on rakentaa asiakaslähtöisiä, saavutettavia ja vaikuttavia käytäntöjä, joissa luonto toimii voimavarana palautumiseen ja stressinhallintaan.


Luonto osana kuntien nuorisopalveluita

Martta Ylilauri, Vaasan yliopisto ja Sanna Vinblad, Lapin ammattikorkeakoulu

 

Luonnon hyödyntäminen nuorten hyvinvoinnin tukemisessa on monessa kunnassa jo tuttua, mutta nuorille suunnattu luontotoiminta on usein vain muutaman aktiivisen toimijan varassa. Sen ajatellaan usein vaativan isoja järjestelyjä ja erityistaitoja, kuten esimerkiksi viikon mittaisen vaellusretken tai kalastusreissun organisointia, vaikka luontotoiminta voi olla myös helposti saavutettavaa ja monimuotoista matalan kynnyksen elämyksellisyyttä osana nuorisotyön arkea. Tästä kerromme teille hyviä esimerkkejä niin Rovaniemeltä kuin Vaasastakin.

 

Olemme koonneet luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntämiseen käytännön ideoita ja toimintamalleja, joiden avulla luontotoiminta on mahdollista integroida kaikkien nuorisotyöntekijöiden omaan työhön heidän omien vahvuuksiensa ja kiinnostuksen kohteidensa kautta. Esittelemme puheenvuorossamme konkreettisia työkaluja, joita voidaan käyttää yhdessä nuorten kanssa tai oman työn suunnittelussa. Lisäksi kuvaamme, millä tavoin luontotoiminnan hyödyt ja vaikutustieto voidaan kytkeä nuorisopalveluiden tiedolla johtamiseen.

 

LuontoHyte-hankkeen (2023–2025) tavoitteena on juurruttaa luontotoiminta kiinteäksi osaksi kuntien nuorisotyötä. Yhteistyö hankkeen pilottikuntien kanssa on vahvistanut käsitystämme siitä, että nuorisopalveluiden luontotoimintaan kannattaa panostaa sekä nuorten hyvinvointivaikutusten että palveluntuottamisen näkökulmista. Suomen kunnissa on paljon potentiaalia luontotoiminnan laajentamiseen ja toivomme, että hankkeessa tuotetut työkalut innostavat nuorisotyöntekijöitä ja nuoria ottamaan moninaiset luontomenetelmät omikseen. LuontoHyte-hankkeen toteuttajina ovat Lapin AMK ja Vaasan yliopisto yhteistyössä Rovaniemen ja Vaasan kaupunkien kanssa.

 

Martta (HTL, MMM) toimii projektipäällikkönä Vaasan yliopiston InnoLabissa. Hän on työskennellyt vuodesta 2014 lähtien alueellisissa ja yhteispohjoismaisissa Green Care -hankkeissa kehittäjänä, tutkijana ja täydennyskouluttajana. Hänen erityisiä kiinnostuksen kohteitaan ovat luonnon hyvinvointivaikutusten arviointi, luontolähtöisten menetelmien sisällyttäminen sote- ja hyte-palveluihin sekä Green Care -toiminta planetaarisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Martta toimii asiantuntijana LuontoHyte-hankkeessa sekä toteuttaa parhaillaan virtuaaliluonnon tutkimusta osana yhteispohjoismaista NATUREACH-hanketta, jossa toimii myös hankkeen vetäjänä. Martan oman hyvinvoinnin peruspilarina toimii koiran kanssa samoilu lähiluonnossa. Erityistä iloa tuovat vanhojen havumetsien lumo, kesäinen kukkaloisto sekä kunnon talvi lumineen ja pakkasineen.

 

Sanna (Agrologi AMK) työskentelee biotalousasiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulussa. Hänen kokemuksensa ja kiinnostuksensa painottuvat Green Care -toimintaan, eläinten hyvinvointiin ja niiden kanssa työskentelyyn osana maa- ja metsätaloutta. Lisäksi hän on perehtynyt maaseudun yritystoimintaan ja kiertotalouden mahdollisuuksiin. Sannalla on vahva tausta kehittämistyöstä kansallisissa ja kansainvälisissä hankkeissa sekä yhdistystoiminnassa. Hän on ollut mukana rakentamassa myös Green Care -toiminnasta korkeakoulutusta Suomessa. Tällä hetkellä Sanna toimii asiantuntijana LuontoHyte-hankkeessa ja opettajana Green Care PRO- ja Diplomi -koulutuksissa. Lisäksi hän osallistuu monialaisiin kehittämishankkeisiin, joissa yhdistyvät luonto, hyvinvointi ja vastuullinen kehittäminen.


Luontoterveysohjelma

Marja Järvenpää, Sitra

 

Puheenvuorossaan Marja esittelee valmisteilla olevaa luontoterveysohjelmaa.

 

Marja on biologi (FT), joka työskentelee Sitran Kestävyysohjelmassa johtavana asiantuntijana luonto-, ympäristö- ja terveysaiheiden parissa. Hänen sydämensä sykkii tutkitulle tiedolle, luonnolle ja tietopohjaiselle päätöksenteolle. Marja haluaa lisätä ymmärrystä luonnon merkityksestä terveydelle, taloudelle ja hyvinvoinnille sekä edistää keinoja, joilla luontoa ja sen tarjoamia arvokkaita ekosysteemipalveluita voidaan turvata. Tällä haavaa isoin asia hänen työpöydällään on kansallisen luontoterveysohjelman valmistelu ja yhteiskehittäminen kumppaneiden kanssa. Luontoterveysohjelman päämääränä on juurruttaa luonnon terveyshyötyjä osaksi arkeamme ja terveydenhuollon toimintaa.


Teema 3

Luontoavusteisten palvelujen laatu ja asiakaslähtöisyys

Osallisuus ja yksilölliset tarpeet mielenterveystoipujien vihreän hoivan palveluissa

Sami Torkkel, Lilinkotisäätiö

 

Sami toimii vastaavana ohjaajana Helsingissä Lilinkotisäätiön Pekinkodilla. Lilinkotisäätiö on vuonna 2004 perustettu yksityinen säätiö, joka tarjoaa asumispalveluja mielenterveystoipujille ja avointa, kuntouttavaa toimintaa mielenterveys- ja päihdetoipujille.

 

Peruskoulutukselta lähihoitaja ja sosionomi amk, lisäksi minulla on runsaasti erilaisia luontoon liittyviä koulutuksia. Olen työskennellyt Lilinkotisäätiöllä (ent. Niemikotiyhdistys) vuodesta 2003 eri yksiköissä ja tehtävissä. Toimin Green Care Finlandin vapaaehtoisena Uudenmaan alueen yhteyshenkilönä.

 

Ennen Pekinkotiin siirtymistään olen toiminut vastaavana ohjaajana Lilinkotisäätiön Mäkikodilla.Mäkikoti tarjoaa asukkailleen monipuolisia luontolähtöisiä toipumisen palveluja, joille on myönnetty Green Care Finland ry:n LuontoHoiva -laatumerkki 30.6.2021. Laatumerkille on saatu jatkoa kesäkuussa 2024. Pekinkodissa aion jatkaa luontolähtöisen toiminnan kehittämistä asukkaiden ja henkilökunnan kanssa.


Tavoitteellisen luontolähtöisen toiminnan tukeminen sote-järjestöissä

Minna Malin, Vihreä Veräjä, Sininauhaliitto

 

”Sosiaali- ja terveysalan järjestöissä toteutetaan jo runsaasti luontoon liittyvää toimintaa, mutta sen vaikuttavuuden tunnistamisessa sekä suunnitelmallisuuden kehittämisessä tarvitaan usein tukea.”

 

Minna on toiminut kehittäjä Sininauhaliiton Vihreä Veräjä -toiminnassa vuodesta 2012. Vihreässä Veräjässä tuetaan valtakunnallisesti sosiaali- ja terveysalan järjestöjä ottamaan luontolähtöinen toiminta osaksi järjestöjen perustyötä. Oikeus luontoyhteyteen kuuluu mielestämme kaikille, riippumatta ihmisen toimintakyvystä, asuinpaikasta tai elämäntilanteesta. Tämän ajatuksen ohjaamana Vihreä Veräjä on tuonut luontolähtöistä toimintaa haastavissa elämäntilanteissa olevien ihmisten ulottuville vuodesta 2011 lähtien.

 

Koulutukseltaan Minna on maatalous- ja metsätieteiden maisteri sekä ammatillinen opettaja. Green Care -toiminnan parissa Minna on ollut mukana vuodesta 2006 alkaen. Myös vapaa-aika vie vahvasti luonnon pariin muun muassa harrastusten ja vapaaehtoistoiminnan muodossa.


Luontolähtöinen toiminta Rinnekodissa

Hanna Piiparinen ja Riikka Koskela, Rinnekodit Vehka

 


Laatu ei synny sattumalta – Green Care -toiminnan kehittäminen – nostoja laatulautakuntatyöstä

Sanna Peltola, Green Care laatulautakunnan jäsen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy

 

Puheenvuorossaan hän kertoo nostoja laatumerkkiprosessista ja laadukkaan Green Care palvelun merkityksestä.

 

Sanna (YTM, Amo, laillistettu sos. työntekijä) työskentelee Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikössä vanhempana asiantuntijana. Hän on toiminut Green Care toiminnan kehittäjänä Keski-Suomessa mm. LuoKSe – tiedonvälityshankkeessa projektipäällikkönä ja toimii edelleen Green Care teemojen kouluttajana Jamkissa. Hän toimii koira-avusteisen kasvatus- ja kuntoutustyön täydennyskoulutuksen vastuusuunnittelijana ja on perehtynyt myös sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan.

 

Sanna työskentelee sote-alan palveluliiketoiminnassa erilaisten koulutushankkeiden ja maksullisen palvelutoiminnan parissa ja hänellä on pitkä käytännön kokemus koulutuspalvelujen laadukkaasta toteutuksesta, kannattavasta liiketoiminnasta, aikuispedagogiikasta ja hankehallinnoinnista.


Ammatilliset työpajat

Herätä luovuutesi luonnossa – Kehollinen runotyöpaja

Vetäjänä Emilie Bollström, Yhteyspaja

 

Tiesitkö, että jokainen meistä on luova? Sinullakin on kyky olla luova, vapaasti virtaava, mieltä ja kehoasi kuunteleva juureva puu. Tervetuloa 45min matkalle, jossa keho, mieli ja luonto kohtaavat luovuuden äärellä.

 

Työpajassa: Herättelemme luovuuden lempeästi liikkeen ja aistien kautta. Pysähdymme kirjoittamaan oman runon, siitä mitä näet, kuulet ja tunnet. Juuri sellaisena, kuin se sinulle siinä hetkessä näyttäytyy.

 

Kenelle: Työpaja sopii kaikille luontoyhteydestä ja luovuudesta kiinnostuneille. Ei tarvitse olla aiempaa kirjoituskokemusta. Riittää, että saavut omana itsenäsi. Tule kokeilemaan mitä tapahtuu, kun päästät irti odotuksista ja annat yhteyden luontoon puhua puolestasi.


Luontoyhteys luontoterapiassa - kokemuksellisuutta ja keskustelua yhdessä

Vetäjänä Satu Haapanen, Sosionomi YMAK.opiskelija, luontoterapeutti, sertifioitu (SLY), tanssi- ja liiketerapeutti. Suomen luontoterapiayhdistys

 


Itsemyötätuntoa luonnosta

Vetäjänä Jane-Veera Paakkolanvaara, Psykologipalvelu Verso

 


GCC 1: Luontosuhteen vahvistaminen ja resilienssi

Sukellus luontoideoihin, jotka tukevat ammattitaitoa ja itsetuntemusta tuoden voimaa ja rohkeutta hyödyntää luonnon hyvinvointivaikutuksia asiakastyössä syvemmin. Vetäjinä Eeva Kahilaniemi, Voimatassu Oy ja Pauliina Hautala, Latvarelli / Green Care Creativity, https://www.greencarecreativity.fi

 

Green Care Creativity Eli tuttavallisemmin GCC on laaja erilaisten luontosisältöjen materiaalipankki, jonka monipuoliset ja innostavat tavat hyödyntää luontoa kohtaamistilanteissa otetaan konkreettisesti käyttöön Green Care -päivillä 2025. GCC:n ajatusmaailmassa luonto ei pysy laatikossa: Se voidaan kohdata lukemattomin eri tavoin ja aina löytää jotain uutta.

 

Ammatillisessa mielessä Green Care Creativity kutsuu myös asiakastyötä tekeviä ottamaan luonnon mukaan töihin matalalla kynnyksellä. GCC:n luontoharjoitteet saattavat mahtua tulitikkuaskiin toimistohuoneessa tai kulkea pitkin ikimetsän polkuja. Ne tukevat itsetuntemusta, luontoyhteyttä ja pyrkivät monipuolisuudellaan löytämään keinot toimia luontolähtöisesti mitä erilaisimmissa yhteisöissä. Sisältöjemme kohderyhmää ovat erityisesti aikuiset ja nuoret.

 

Eeva on kasvatus- ja kuntoutusalan ammattilainen, toimintaterapeutti ja Voimatassu Oy:n yrittäjä. Koulutushistoriasta löytyy myös yhteisöpedagogin ja eläintenhoitajan tutkinnot. Punaisena, tai vihreänä, lankana kaikessa kulkee mukana Green Care – luontolähtöiset hyvinvointia tukevat työotteet. Viime aikoina Eeva on opiskellut myös päihdetyötä ja satsannut koira-avusteiseen työhön kokoamalla osaamistaan koiraavusteinen.fi -sivustolle.

 

Pauliina on sosionomi ja kuvataiteilija, jonka kahden osaamisalan liimana toimii Green Care. Latvarelli tekee taidetta, graafisia materiaaleja, Green Care -sisältöjä ja ohjattuja ryhmiä. Latvarellin Green Care -toiminnan ydin on luovien ratkaisujen löytäminen vaivattomalla tavalla. Green Care Creativityssa Latvarelli toimii kehittämässä uutta ja etsimässä erilaisia tapoja toimia luontoavusteisesti mahdollisimman monipuolisesti.


GCC 2: Luonnossa luovemmin - monipuolisten luontomenetelmien potentiaali käytännön asiakastyössä.

Vetäjinä Eeva Kahilaniemi, Voimatassu Oy ja Pauliina Hautala, Latvarelli / Green Care Creativity, https://www.greencarecreativity.fi

 


Planetaarisen hyvinvoinnin vinkkikortit

Käydään läpi käytön kokemuksia ja vinkkejä sekä ideoidaan yhdessä vinkkikorttien sovellusmahdollisuuksia

Vetäjänä Helena Kämäräinen, Lahden kaupunki

 

Minkälaisia hyvinvointitekoja sinä teet arjessa? Milloin viimeksi kävit lähiluonnossa? Kaipaako kehosi liikettä tai mielesi pysähtymistä? Työpajassa esitellään planetaariset vinkkikortit, jotka tarjoavat helposti toteutettavia tekoja lisäämään ihmisen ja luonnon hyvinvointia. Ne on suunniteltu terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ohjaamaan ihmisiä luonnon hyvinvointivaikutusten sekä kestävien valintojen äärelle. Kortit sisältävät kolme teemaa: liikkuminen, ravitsemus ja luontosuhde.

 

Työpajan jälkeen osaat hyödyntää kortteja vapaa-ajallasi tai työssäsi. Saat tietoa ja inspiraatiota kokonaisvaltaisesti kestävämmistä arjen valinnoista. Lopuksi ideoimme yhdessä korttien sovellus- ja käyttömahdollisuuksia. Mukaan tarvitset uteliaisuutta ja säänmukaisen varustuksen.


Vinkkikorteista, niiden taustasta ja käytöstä kertoo Helena Kämäräinen Lahden kaupungin liikuntapalveluista. Kämäräinen on kehittänyt Lahteen planetaarisen liikuntaneuvonnan ja on mukana asiantuntijana Luonnonvarakeskuksen Luontolähete - hankkeessa, jossa korttien vaikutuksia tutkitaan.

 

Helena on työskennellyt liikuntaneuvojana ja liikkumisen asiantuntijana Päijät-Hämeen eri kunnissa jo lähes 10 vuoden ajan, viimeisimpänä Lahden kaupungilla lasten ja nuorten parissa. Liikuntaneuvonta on asiakkaille maksuton matalankynnyksen palvelu, jossa edistetään hyvinvointia tavoitteellisesti, yksilöllisesti ja voimavaralähtöisesti. Teemoina ovat liikkuminen, ravitsemus, uni sekä luonto. Kämäräinen on valmistunut liikunnanohjaajaksi (AMK) ja viimeistelee juuri Haaga-Helian YAMK:ssa liikuntajohtamisen master-opintoja.


Laatulautakunnan työpaja

Käydään läpi Green Care -palvelujen laadun perusperiaatteita toiminnallisesti luontolähtöisillä menetelmillä.

Vetäjinä Kirsi Salonen, Psykologipalvelut Hyvän MielenTila ja Sanna Peltola, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

 


Palvelumuotoilun avulla parempi asiakaskokemus

Käymme case-esimerkin kautta läpi, miten luodaan laadukas asiakaspolku pääsääntöisesti fyysiseen kohteeseen. Mitä asioita tulee huomioida ja missä usein menee pieleen, kun asiakas saapuu uuteen paikkaan, jossa palvelu tuotetaan (esim. mökkikylä, hevostalli, luontopolku). Pohditaan yhdessä, miten osallistujien omassa paikassa voidaan helposti parantaa asiakaskokemusta. Työpaja on sisätiloissa. Vetäjinä Merja Pyhälä ja Tero Pajunen, Hyvinvointikylä Oy

 

Merja on markkinoinnin ja palvelumuotoilun asiantuntija, joka yhdistää pitkän media-alan kokemuksensa luontolähtöiseen hyvinvointityöhön. Hän on Hyvinvointikylä Oy:n perustaja ja intohimoinen kehittäjä, jonka tavoitteena on auttaa ihmisiä vahvistamaan luontosuhdettaan ja palautumaan arjen keskellä.

 

Merjalla on vuosien kokemus digimainonnan kehittämisestä, mediatoimistotyöstä ja hyvinvointipalveluiden tuotteistamisesta. Hän on Method Putkisto -diplomiohjaaja ja Terveysmetsäopas, joka vie asiakkaita metsään rauhoittumaan, virkistymään ja onnistumaan.

 

Hyvinvointikylässä Merjan vastuulla on yrityksille suunnattu Forest Office -palvelu ja kuluttajille sekä hyvinvointiohjaajille kehitetty Forest Retriitti -konsepti. Merjan erityisosaaminen kiteytyy kyvyssä yhdistää luontoavusteisuus, asiakasymmärrys, tekstisisällöntuotanto, ja strateginen kehittäminen.

 

Tero on kokenut palvelumuotoilija, jonka työssä yhdistyvät asiakasymmärrys, luontolähtöinen elämyspedagogiikka ja vuosikymmenten kokemus konseptien, projektien ja yhteisöjen kehittämisestä. Hän on Hyvinvointikylä Oy:n toinen perustaja ja Forest Verstas -palvelun pääsuunnittelija. Forest Verstas tarjoaa asiantuntijapalveluita mm. palvelumuotoilun, konseptoinnin ja markkinoinnin osa-alueilla.

 

Terolla on taustaa niin graafisessa suunnittelussa, verkkoliiketoiminnan kehittämisessä kuin nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Hän on koulutukseltaan myös lähihoitaja ja Green Care -asiantuntija sekä kouluttautunut seikkailukasvatusohjaajaksi. Tero on erityisen kiinnostunut siitä, miten luontolähtöiset menetelmät voivat tukea yksilöiden ja yhteisöjen kasvua ja toimijuutta.

 

Tero tunnetaan luovana ajattelijana ja yhteisöjen innostajana, joka saa projektit liikkeelle ja ideat jalostettua toimiviksi palveluiksi. Hän tuo Green Care -päivien työpajaan käytännönläheistä otetta palvelumuotoiluun – juurevasti metsästä käsin.


Luonnon terveysvaikutusten arviointi

Anja Yli-Viikari, Luonnonvarakeskuksen tutkija, joka työskentelee luontoterveyden kehittämisen parissa.

 

Kiinnostaako sinua, mihin perustuvat luonnon ja eläinten terveysvaikutukset, mutta et ole löytänyt hyviä tapoja vaikutusten tunnistamiseen? Tule keskustelemaan, miten viemme tutkimusalaa eteenpäin (autonominen hermosto, kehollisuus, traumatietoisuus, psyykkinen turva ym.). Vetäjinä Anja Yli-Viikari ja Marja Uusitalo.


Metsämieli - luontohetkistä mielentaitoja

Metsämieli- kävelyllä yksilöllisesti tehtävät harjoitukset rytmittävät ryhmärupatteluja.
Vetäjänä Sirpa Arvonen, Metsämieli- menetelmän kehittäjä.

 

Metsämieli- menetelmässä hyödynnetään luontoympäristön hyvinvointia edistäviä vaikutuksia ja käytetään luontoa mielentaitojen harjoittelupaikkana. Menetelmän arkeen sopivat, lempeät mielentaitoharjoitteet vahvistavat psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä palautumisen ja voimavaraistumisen taitoja.

 

Sirpa (KM) on kehittänyt Metsämieli- menetelmän ja siihen liittyvän koulutusohjelman 2010- luvun alussa ja kirjoittanut useita kirjoja menetelmästä. Sirpa koordinoi aktiivista Metsämieli- kouluttajien, - ohjaajien ja – vetäjien verkostoa. Sirpa on kokenut palveluiden kehittäjä, valmentaja ja kouluttaja.

Lisätietoa: www.metsamieli.fi


Deep Earth Coaching - EKOLOGINEN MENTALISOINTI ANIMISTISEN YHTEYTEMME UUDELLEENRAKENTAJANA

Nina Pyykkönen, erikoispsykologi PsL, yksilö- ja ryhmäpsykoterapeutti, jungilainen coach ACC (ICF), työnohjaaja, ekoterapeutti, joogaopettaja ja qigong-ohjaaja.

 

Deep Earth Coaching on ohjattu kasvuprosessi, joka perustuu ekologisen mentalisoinnin teoriaan ja harjoittamiseen. Se yhdistää tietoisen ja rationaalisen työskentelyn syvätason tiedostamattomaan, ei-rationaaliseen ja kokemukselliseen ulottuvuuteen. Coaching-prosessissa hyödynnetään animistisia, kehollisia ja luovia menetelmiä siltana tiedostamattomaan ja luontoyhteyteen.

 

Tässä työpajassa osallistujat pääsevät kokemaan omakohtaisesti Deep Earth -menetelmiä, joiden kehittäjä on erikoispsykologi, psykoterapeutti ja ekoterapeutti. Menetelmät yhdistävät syvyyspsykologian, neurotieteellisen ymmärryksen, ekopsykologian ja animistisen maailmankuvan ihmisen ja luonnon erottamattomaksi yhteydeksi.

 

Työskentelyn tavoitteena on vahvistaa osallistujan suhdetta Luontoon, symbolikieleen, omaan sisäiseen kokemukseen sekä syväymmärrykseen itsestä ja ympäristöstä. Työpaja sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita syvätason työskentelystä, ja joilla on kiinnostusta ja avoimuutta myös ei-rationaaliselle ja kokemukselliselle.

 

Ennakkolukemista:

https://www.kosmosjournal.org/kj_article/ecological-mentalizing/

 

Verkkosivut:

www.deep-earth.net


Pioneerien paja – niille, jotka raivaavat tietä

Sonja Jokiranta, hoivamaatilallinen (Luovuuden Lakeus), työnohjaaja (STOry), terapeutti ja FLIARA-hankkeen innovaatiolähettiläs.

 

Luova, kehollinen ja työnohjauksellinen työpaja GC-innovaattoreille. Tämä työpaja on sinulle, GC-yrittäjä, kehittäjä tai rakenteissa vaikuttava toimija, joka raivaat tietä uudenlaiselle, inhimillisemmälle ja luontolähtöiselle tavalle tehdä työtä. Voit osallistua myös, jos suunnittelet GC-yrittäjyyttä, opiskelet alaa tai tunnet kutsumusta kehittämis- ja ideointityöhön. Paja on avoin kaikille, jotka haluavat edistää Green Care -toimintaa innovatiivisessa hengessä – omassa työssään, organisaatiossaan tai sydämessään.

 

Tule vahvistamaan pioneerihenkeäsi kehollisten ja luovien menetelmien, työnohjauksellisen reflektion ja luonnon symboliikan avulla. Pajassa vallitsee lämmin, avoin ja hyväksyvä ilmapiiri –tila, jossa voit kohdata toiset uudistajat ja hengähtää yhteisessä luontolähtöisessä rytmissä.

 

Paja pohjautuu FLIARA-hankkeen (fliara.eu) ajatuksiin naisjohtoisista maaseutuinnovaatioista, ja tarjoaa mahdollisuuden jakaa, kuulla, kasvaa ja raivata esteitä – yhdessä toisten kanssa. Työpajan ohjaaja Sonja on kehittänyt useita luonto- ja eläinavusteisia sosiaalisia innovaatioita ja toimii inhimillisyyden, luovuuden ja kestävän kehityksen puolestapuhujana sosiaali- ja terveysalalla. Sonjan työ yhdistää luontolähtöisyyden, kehollisuuden, luovan ilmaisun ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen erityisellä tavalla.


Toimijatori

Kuva: Heidi Kaarnattu / Suomen Latu - kuvapankki

Suomen Latu ry

Mukana tapahtumassa on Suomen suurin ulkoilujärjestö - Suomen Latu ry, joka tarjoaa kaikille mielekkään tavan ulkoilla ja nauttia luonnosta. Suomen Latu ry. edistää vastuullista, ympärivuotista ulkoilua. Lue lisää.

 

Tutustu myös Suomen Ladun koulutuksiin tästä.

 

 


yhteistyössä mukana: