Pauliina Ehnqvist tarkasteli Tampereen yliopiston psykoterapeuttikoulutuksen opinnäytetyössään terapeuttisen allianssin eli asiakkaan ja terapeutin välisen yhteistyösuhteen syntymistä ja kehittymistä hevosavusteisessa psykoterapiassa. Opunnäytetyö "Terapeuttisen allianssin kehittyminen hevosavusteisessa psykoterapiassa" hyväksytiin yliopistossa syyskuussa 2026.
Opinnäytetyö oli yhden asiakkaan tapaustutkimus. Psykoterapiahoito koostui 20 tapaamisesta ja työskentely perustui kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Joka toinen tapaaminen toteutettiin tallilla ja joka toinen etäyhteydellä. Terapeuttisen yhteistyösuhteen kehittymistä voitiin näin seurata saman hoitojakson aikana kahdessa erilaisessa ympäristössä.
Terapeuttista allianssia arvioitiin jokaisen tapaamisen jälkeen SRS-mittarilla (Session Rating Scale). Asiakkaan psyykkistä hyvinvointia ja oireilua arvioitiin CORE-OM-mittarilla (Clinical Outcomes in Routine Evaluation – Outcome Measure) hoitojakson alussa ja lopussa. Jakson päättyessä asiakas arvioi myös talliympäristön ja hevosen merkitystä työskentelylle.
Yksi opinnäytetyön keskeisistä havainnoista oli terapeuttisen allianssin korkea taso. SRS-arviot olivat lähes koko hoitojakson ajan erittäin korkeita ja 19/20 tapaamisella arvio oli käytännössä täydellä tasolla. Myös CORE-OM-mittarin tulokset paranivat hoitojakson aikana.
Yhden asiakkaan tapaustutkimuksen perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, että juuri hevonen tai talliympäristö olisi aiheuttanut näitä muutoksia. Ehnqvistin mukaan tulokset tarjoavat kiinnostavan näkökulman siihen, millaisessa ympäristössä vahva terapeuttinen yhteistyösuhde voi rakentua.
Asiakas koki talliympäristön erityisesti turvalliseksi. Tallilla työskentely mahdollisti keskustelun lisäksi esimerkiksi kävelemisen, hevosen lähellä olemisen, sen käyttäytymisen havainnoinnin ja konkreettisen tekemisen. Huomio saattoi välillä siirtyä pois puhumisesta ja palata siihen myöhemmin.
Ehnqvist nostaa erityisen kiinnostavaksi havainnoksi sen, että terapeuttinen allianssi säilyi vahvana myös etätapaamisilla, vaikka hevonen ei silloin ollut konkreettisesti läsnä.
Tulos herättää hänen mukaansa kysymyksen siitä, voiko tallilla syntynyt turvallisuuden ja yhteyden kokemus kulkea mukana myös toiseen ympäristöön. Kun talli- ja etätapaamiset vuorottelivat, tallilla syntyneet kokemukset olivat osa samaa terapiaprosessia myös niiden tapaamisten aikana, joihin hevonen ei osallistunut. Tämän vuoksi hevosavusteisuuden merkitystä ei Ehnqvistin mukaan tarvitse tarkastella vain niiden hetkien kautta, jolloin asiakas työskentelee suoraan hevosen kanssa. Olennaista voi olla myös se, mitä hevosen ja talliympäristön läsnäolo mahdollistaa asiakkaan ja terapeutin väliselle suhteelle.
Kognitiivisen käyttäytymisterapian näkökulmasta talliympäristö voi tarjota mahdollisuuksia kokemukselliseen työskentelyyn. Ajatuksia, tunteita, kehon reaktioita ja käyttäytymistä voidaan tarkastella siinä tilanteessa, jossa niitä syntyy. Näin terapiassa käsiteltävät asiat eivät jää pelkästään keskustelun tasolle.
Ehnqvist korostaa, ettei hevonen itsessään ole terapeutti eikä hevosen läsnäolo tee toiminnasta psykoterapiaa. Hevosavusteisessa psykoterapiassa työ perustuu koulutetun terapeutin, asiakkaan ja tavoitteellisen psykoterapiaprosessin muodostamaan kokonaisuuteen. Hevonen ja talliympäristö voivat kuitenkin muodostaa työskentelylle omanlaisensa ympäristön.
Opinnäytetyön perusteella ei voida tehdä laajoja yleistyksiä hevosavusteisen psykoterapian vaikuttavuudesta. Ehnqvist pitää yhden asiakkaan tapaustutkimuksen havaintoja kuitenkin kiinnostavana lähtökohtana jatkotutkimukselle erityisesti terapeuttisen suhteen ja ympäristön merkityksestä.
Opinnäytetyö ei ole julkisesti saatavilla, koska siinä käsitellään yksittäisen asiakkaan terapiaprosessia yksityiskohtaisesti.
Lisätietoja opinnäytetyöstä voi tiedustella Pauliina Ehnqvistiltä: www.pauliinanterapia.fi
Takaisin uutisiin