Tiedote
Väärän tila Mäntyharjussa Kinnin kylällä saa rapistumisen sijaan uutta eloa, kun tilalle ja sen metsiin on ryhdytty kehittämään luonnon hyvinvointivaikutuksia hyödyntävää toimintaa. Tilan metsiin suunnitellaan noin kolmen kilometrin pituinen terveysluontopolku rakenteineen ja harjoitteineen. Polun lisäksi pihapiirissä ja sen rakennuksissa puolestaan voisivat kunnostamisen jälkeen myös alueen yhdistykset ja oppilaitokset järjestää erilaisia kursseja ja tapahtumia.
Vuosi sitten Väärän tilan omistukseensa saanut Green Care Finland ry on ryhtynyt kehittämään tilan yleishyödyllistä käyttöä ja kumppaniverkostoa. Noin sadan metsähehtaarin luonto lampineen sekä tilan pihapiiri ja osin yli 120-vuotiaat rakennukset tarjoavat hienon toiminnallisen paikan virkistykseen ja luontotoimintaan. Palvelutoiminnan suunnitteluun yhdistys sai EU:n maaseuturahoitusta Leader-ryhmältä Veej´jakaja ry.
Green Care Finland ry on vuonna 2010 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, joka toiminnallaan nostaa esiin luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksia sekä luontoon ja maaseutuympäristöön perustuvia hyvinvointipalveluja. Valtakunnallisella yhdistyksellä on runsaasti jäseniä myös Etelä-Savossa. Väärän tilaa kehitetään kuitenkin myös yleiseen käyttöön.
Tilalle suunniteltava terveysluontopolku on kuin perinteinen luontopolku, mutta siinä on tietoisena päämääränä hyvinvoinnin kohentuminen. Sen linjauksessa huomioidaan luonnon erityisen elvyttävät paikat ja maisemat. Polulla ja siihen liittyvillä metsäkuvioilla pääsee liikunnan ohella kokeilemaan yksinkertaisia harjoitteita, jotka lisäävät ihmisen elpymistä.
Tulevan terveysluontopolun tarkoituksena on toimia omatoimisen virkistyskäytön ohella alan palvelujen toiminta- ja oppimisympäristönä. Oppilaitosyhteistyötä on jo aloiteltu. Polku myös täydentää alueen tarjontaa mm. ulkoilu- ja liikuntapaikkana sekä tarjoamalla paikan yhdistysten toimintaan. Suunnittelussa halutaankin kuulla tarkkaan paikallisten toiveita ja ideoita.
Tilalla järjestetään avoimet ovet tiistaina 24.6. klo 15–19. Tuolloin pääsee tilaan ja sen historiaan tutustumisen ohella ideoimaan pihapiirin sekä sen rakennusten ja kulttuuriympäristön käyttöä. Myös luontopolun toiminnallisuuksien suunnitteluun voi vaikuttaa. Tilan osoite on Vääräntie 89, Mäntyharju. Tervetuloa tutustumaan!
Tila huokuu historiaa, josta ammentaa myös tulevaan toimintaan
Lisätietoa:
Juha Rutanen
puh. 040 5737 568
juha.rutanen@aitoluonto.fi
https://www.gcfinland.fi/Väärä-tilan-toiminnan-suunnittelu