Luonnonvarakeskus Luke järjestää kesäkuussa useita tapahtumia, joissa nostetaan esiin luonnon hyvinvointivaikutuksia, lähiluonnon saavutettavuutta sekä luontoympäristöjen käyttöä osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Tapahtumat liittyvät kansalliseen Terveyttä luonnosta -ohjelmaan.
Luke järjestää yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa Buustaa itsesi lähiluonnossa -tapahtumia 12.6. Jokioisilla, Pietarsaaressa, Tervolassa ja Torniossa. Lisäksi vastaava tapahtuma järjestetään Latviassa Dobelessa.
Maksuttomissa tapahtumissa tutustutaan luonnon hyvinvointivaikutuksiin sekä erilaisiin tapoihin hyödyntää lähiluontoa osana arkea. Ohjelma vaihtelee paikkakunnittain, mutta mukana on esimerkiksi puistojoogaa, opastettuja kierroksia, mielentaitohetkiä sekä tietoa pölyttäjistä ja luonnon monimuotoisuudesta.
Tapahtumien tavoitteena on kannustaa ihmisiä löytämään oma tapansa hyödyntää lähiluontoa hyvinvoinnin tukena.
Sotkamossa järjestetään 11.6. Syntiniemen esteettömän luontovirkistysalueen avajaiset. Uudella alueella voi tutustua luonnon monimuotoisuuteen ja liikkua esteettömällä noin puolen kilometrin mittaisella reitillä.
Avajaispäivänä alueella esitellään luonnon hyvinvointivaikutuksia sekä perinnebiotooppien hoitoa. Syntiniemen aluetta on kehitetty osana Planetaarisen terveyden hankekokonaisuutta.
Lisätietoa tapahtumista löytyy Luken verkkosivuilta:
https://www.luke.fi/fi/uutiset/luonto-tukee-hyvinvointia-luonnonvarakeskus-jarjestaa-luontoterveystapahtumia-kesakuussa
Takaisin uutisiin