Uutiset

Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset

 

 

Uutiset

Katsaus kokosi tutkimusnäytön eläinavusteisesta kuntoutuksesta selkäydinvammojen yhteydessä


30.06.2026

Katsaus kokosi tutkimusnäytön eläinavusteisesta kuntoutuksesta selkäydinvammojen yhteydessä 

Kymmenen tutkimusta eläinavusteisesta kuntoutuksesta 

Selkäydinvamma voi aiheuttaa pitkäaikaisia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haasteita, minkä vuoksi kuntoutuksessa etsitään jatkuvasti uusia ja motivoivia kuntoutusmenetelmiä. Eläinavusteista kuntoutusta on käytetty osana selkäydinvammojen kuntoutusta esimerkiksi toimintakyvyn, hengitystoiminnan ja hyvinvoinnin tukemisessa, mutta sen vaikutuksista ei ole aiemmin ollut koottua tutkimusnäyttöä. 


Tänä vuonna Spinal Cord -julkaisussa julkaistussa kirjallisuuskatsauksessa tutkijat kokosivat kaikki aiheesta löytyneet vertaisarvioidut tutkimukset. Katsaukseen hyväksyttiin kymmenen tutkimusta, joista viidessä tarkasteltiin koira-avusteista ja viidessä hevosavusteista kuntoutusta. Tutkimuksissa arvioitiin muun muassa liikkumiseen, fyysiseen kuormitukseen, spastisuuteen, kipuun ja hyvinvointiin liittyviä vaikutuksia. 


Koira-avusteinen kuntoutus vähensi fyysistä kuormitusta 

Koira-avusteisissa tutkimuksissa avustavan koiran käyttö vähensi pyörätuolin liikuttamiseen tarvittavaa lihastyötä sekä yläraajojen kuormitusta. Samalla pyörätuolilla liikkuminen nopeutui ja osallistujien kokema rasitus väheni. Myös pyörätuolin työntämiseen tarvittavat voimat pienenivät.  


Yhdessä tutkimuksessa avustavan koiran käyttö pienensi myös hapenkulutusta, hengityksen minuuttiventilaatiota ja sykettä, sekä lyhensi ulkoradan suorittamiseen kulunutta aikaa. Sen sijaan kivun voimakkuudessa ei havaittu merkitsevää muutosta, vaikka kivun epämiellyttävyys väheni ja osallistujien kielteiset tunnetilat lievittyivät osassa tutkimuksista.  


Hevosavusteinen kuntoutus vähensi spastisuutta 

Hevosavusteisissa tutkimuksissa johdonmukaisin havainto oli spastisuuden väheneminen. Lisäksi yksittäisissä tutkimuksissa raportoitiin myönteisiä vaikutuksia muun muassa painon jakautumiseen, nilkan liikelaajuuteen, keskivartalon hallintaan, asentoon, tasapainoon sekä koettuun hyvinvointiin ja liikuntamotivaatioon.  


Kaikki tulokset eivät kuitenkaan olleet yhteneviä. Esimerkiksi tasapainoon liittyvät vaikutukset vaihtelivat tutkimusten välillä. Osassa tutkimuksista spastisuuden ja hyvinvoinnin myönteiset vaikutukset heikkenivät jo muutaman päivän kuluessa kuntoutuskerrasta.  


Lisätutkimusta tarvitaan kliinisen käytön tueksi 

Kirjoittajien mukaan eläinavusteisella kuntoutuksella on lupaavia vaikutuksia sekä fyysisen että psykologisen kuntoutumisen osa-alueisiin. Nykyinen tutkimusnäyttö perustuu kuitenkin pääosin pieniin tutkimuksiin. Lisäksi ainoastaan yhdessä tutkimuksessa eläinavusteisen kuntoutuksen vaikutuksia verrattiin tavanomaiseen kuntoutukseen. 


Tutkijat pitävät tärkeänä, että jatkossa eläinavusteista kuntoutusta verrataan nykyistä useammin tavanomaiseen kuntoutukseen. Lisäksi tarvitaan pitkäkestoisia tutkimuksia, joissa selvitetään vaikutusten pysyvyyttä, kuntoutuksen optimaalista toteutusta sekä eläinten hyvinvointia osana eläinavusteista kuntoutusta. 


Lue koko tutkimus täältä: https://www.nature.com/articles/s41393-026-01223-z 
 
 

Takaisin uutisiin

yhteistyössä mukana: