Uutiset

Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset

Uutiset

Green Care -palveluihin sisältyy toisaalta aika kohtaamiselle, toisaalta ajattomuus – jäsenesittelyssä Kajona


12.04.2021

Kuva KajonaKajonan yrittäjä Katja Liukkonen tuottaa luontolähtöisiä palveluja päätyössään yksityisessä sosiaalipalveluja tuottavassa yrityksessä sekä vuodesta 2017 myös sivutoimisesti pienyrittäjänä Kajona-yrityksen nimissä. Koulutukseltaan Katja on yhteisöpedagogi AMK, neuropsykiatrinen valmentaja, sosiaalipedagoginen hevostoimintaohjaaja, pararatsastusohjaaja sekä eläinavusteinen valmentaja.

 

”Hevoset ja hevosharrastus ovat olleet osa elämääni lapsuudesta saakka. Omat hyvät, voimauttavat kokemukset elämänvarrella eläimistä ja luonnosta innoittivat perustamaan Kajonan, jotta voin tarjota luonnon voimauttavaa ja eheyttävää kokemuksellisuutta myös muille.  Sivutoiminen yrittäjyys tuo myös vaihtelua omaan arkeen sekä antaa uutta paljon myös oman jaksamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta”, avaa Katja sivutoimiseksi yrittäjäksi lähtemisen taustoja.

Green Care -toiminta tukee tarvettamme kohdata toisia

Katja on huomannut, että ihmisten kohtaamiselle on varsinkin nyt korona-aikana entistä suurempi tarve.

 

”Green Care -palveluihin sisältyy toisaalta aika kohtaamiselle, toisaalta ajattomuus. Luonto ja luonnon hyvinvointivaikutukset ovat olleet kautta historian osa monenlaisia elämän osa-alueita. Aito kohtaaminen ja läsnäolo tulee myös eläinten ja luonnon kautta lähelle ihmistä Green Care -palveluissa.”

 

Luontoperustaisia palveluja voidaan tuottaa myös uudenlaisissa toimintaympäristöissä. Tästä innostuneen Katja opiskelee parhaillaan voimauttavan valokuvan perusteita.

 

”Teknologian ja kaupunkiympäristöjen hyödyntäminen luonnon voimaa kahlitsematta on kiehtova ajatus, tuo saavutettavuutta myös sellaisille henkilöille, joiden mahdollisuudet päästä luontokokemusten äärelle ovat rajoittuneet.”

 

Kajona Kuvaaja Tanja LudstenErityistä tukea tarvitsevat ryhmät hyötyvät luontoperustaisista palveluista
Luonto- ja eläinavusteisten menetelmien vaikuttavuus perinteisemmän sosiaalisen kuntoutuksen työn menetelmien joukossa innosti Katjaa suuntaamaan ammattiosaamista juuri Green Care -toimintaan. Katjan kokemuksen mukaan sosiaalipedagoginen hevostoiminta sopii erityisen hyvin neuropsykiatrisesti oireleville henkilöille.

 

”Olen työskennellyt erityisesti neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavien asiakasryhmien parissa, ja oikeastaan koko työurani erityistä tukea tarvitsevien eri ikäisten ihmisten kanssa. Luontolähtöiset menetelmät tuovat mukavasti ammattilaisen ja asiakkaan samalle viivalle, jolloin päästään kohtaamaan tasavertaisina ihmisinä toisemme. Lisäksi toiminta tukee hyvin toiminnanohjausta, tunnetyöskentelyä, motoriikkaa, keskittymistä ja syy-seuraus-suhteiden hahmottamista”, kuvailee Katja toiminnan hyötyjä.


Kuva KajonaEläinavusteisuudesta on moneksi, niin yleisen hyvinvoinnin edistämiseen kuin kuntouttavaan toimintaan

Kajonan asiakkaiden tavoitteet ovat hevosavusteisessa toiminnassa hyvinvoinnin lisääminen ammatillisesti ohjatun vertaistoiminnan kautta. Sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa tavoitteet liittyvät ihmisen henkilökohtaisten vahvuuksien tunnistamiseen ja esille nostamiseen, tunnetyöskentelyyn sekä toiminnanohjauksen tukemiseen ratkaisukeskeisellä otteella. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta tukee hyvin myös muuta sosiaalista kuntoutusta. 

 

Katja on myös tehnyt sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajan opinnoissaan opinnäytetyön Itä-Suomen Yliopistoon sosiaalipedagogisen hevostoiminnan vaikuttavuudesta sosiaalisessa kuntoutuksessa.

 

”Sosiaalipedagoginen hevostoiminta näkyi asiakkaan toimintakyvyn lisääntymisenä sekä rohkeuden lisääntymisenä sosiaalisissa tilanteissa.  Voisi ajatella, että näihin vaikuttaa myös ihmisen itseluottamuksen lisääntyminen ja voimaantuminen eläinavusteisessa toiminnassa, joihin vaikuttanee onnistumisen kokemukset sekä elämykset läsnäolon lisäksi”, Katja summaa.

Kuva KajonaYhteistyösopimuksista uusia mahdollisuuksia Green Care -toimijoille
Vinkkinä alalle suuntaaville toimijoille Katja kehottaa miettikään rohkeasti uudenlaisia tapoja toteuttaa Green Care -palveluita.

 

”Eläinavusteisessa työssä on mahdollista olla omistamatta kaikkea itse, kunhan saa luotua hyvät verkostot omiin tarpeisiin. Se mahdollistaa esimerkiksi laajemman maantieteellisen toiminta-alueen, kun voi hyödyntää muiden toimintaympäristöjä.”

 


Kiitos Katjalle toiminnan esittelystä! Haluatko osallistua jäsenesittelyihimme, ota yhteyttä Lauriin: 050 551 7899, lauri.lehtimaki@gcfinland.fi tai Maaritiin: 050-536 1199, maarit.aho@gcfinland.fi.


Takaisin uutisiin

yhteistyössä mukana: