Uutiset

Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset

Uutiset

Eläimet, ihmiset ja hyvinvointi -luennon tallenne


31.10.2018

Eläimet, ihmiset ja hyvinvointi tulevaisuudessa - Näkökulmia 2040-luvun avustajaeläimiin luennon tallenne.

 

Eläimet tuottavat ihmisille henkistä hyvinvointia sekä kannustavat omatoimisuuteen ja fyysiseen aktiivisuuteen. Nykyisin koira voi toimia opas- ja kuulokoirana tai hoitaa esimerkiksi avustavia tehtäviä liikuntarajoitteisen ihmisen kotona. Tulevaisuudessa avustajaeläin voi olla jokin muukin laji kuin vain koira ja samalla yhteiskunnan suhtautuminen eläimiin voi olla aivan toisenlaista kuin nykyisin. Ovatko eläimet 2040-luvulla yhteiskunnallisesti merkittäviä hyvinvoinnin tuottajia – vai ovatko ne sittenkin vain ihmisen johtamia, palkkaa nauttivia työntekijöitä? Ikäihmisten ja avustajaeläinten yhteistä tulevaisuutta tutkinut FT Jussi Lehtonen Turun yliopistosta käsittelee esitelmässään avustajaeläinten vaihtoehtoisia tulevaisuuksia 2040-luvulla. Luonnonvarakeskuksen järjestämän tilaisuuden tallenteen pääset katsomaan tästä.

 


Takaisin uutisiin

yhteistyössä mukana: