Woimahevonen tarjoaa erilaisia kohtaamisia hevosten kanssa. Tärkeimpänä arvonamme on hyväksyvä läsnäolo ja keskeneräisyyden sietäminen. Olet tuollaisena juuri sopiva! Positiivisen kautta opimme uutta ja harjoittelemalla taidot parantuvat. Palveluihimme kuuluu mm. sosiaalipedagoginen hevostoiminta ja hevosavusteinen mindfulness, sekä erilaiset kurssit ja kerhot. Woimahevosen taitotalli sijaitsee Söörmarkun Kellahdella, n. 15 km Porin keskustasta.

 

Woimahevosen ydinajatuksena on lisätä läsnäolon taitoa ja hetkeen pysähtymistä. Hevoset ovat läsnäolon mestareita ja siksi niin luontevia tuota vaikeaa taitoa meille opettamaan. Luontoakin pysähdymme kuuntelemaan ja katselemaan, kokemaan kaikilla aisteilla. Mitä tahansa teemme, pyrimme aina löytämään onnistumisia, iloa ja rentoutta! Joskus voidaan heittäytyä hassuiksi ja touhuta reippaalla tekemisen meiningillä. Toisinaan taas pysähdytään pohtimaan asioita syvällisemmin.

 

Nainen Woimahevosen takana on Salla Forsman. Salla opiskelee tällä hetkellä kuntoutuksen ohjaajan (AMK) monimuotokoulutuksessa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Aiempia koulutuksia löytyy matkailualalta (restonomi AMK) ja luonto-ohjaaja hevostoimija-linjalta. Lisäksi Salla on sekä sosiaalipedagoginen hevostoiminta- ohjaaja ® että hevosavusteisen mindfulnessin HeLMi® - ohjaaja. Hevosten kanssa Salla on jakanut arkensa pikkutytöstä saakka ja työskennellyt niiden kanssa mm. vaellusratsastuksen ohjaajajana ja tallityöntekijänä. Ideologiani hevosten kanssa toimiessa on yhteistyö ja tekemisen ilo. Mielestäni yhteisen ajan pitää olla hevosenkin mielestä hauskaa!

Woimahevonen

Yhteyshenkilö

Salla Forsman

 

Osoite

Sinivuokontie, 29570 Söörmarkku

 

Puhelin

0400 231 407

Sähköposti

salla@woimahevonen.fi

 

Kotisivu

www.voimahevonen.fi

 

Y-tunnus

2720854-9




Palveluntuottaja tiedot:

Sijaintimaakunta

Satakunta

Kohderyhmät

Lapset Nuoret Työikäiset Erityisryhmät

Luontolähtöisyyden asiantuntemusala

Eläinavusteisuus Luontoympäristön ja –materiaalien käyttö

Palvelumuodot

Ennalta ehkäisy tai varhainen puuttuminen Erityisryhmien liikunta-, virkistys- tai virikepalvelut Työhyvinvointitoiminta tai työnohjaus Tavoitteellinen luontoliikunta Muut tavoitteelliset virkistys- tai hyvinvointipalvelut

yhteistyössä mukana: