Uutiset

Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset

Uutiset

Virtuaalisen luonnon vaikutus ikäihmisiin


11.12.2018

Vaasan ammattikorkeakoulussa on tehty opinnäytetyö ikäihmisten virtuaalisesta luontokokemuksesta. Tuija Nybyn ja Alisa Helanderin tekemän työn idea sai alkunsa ajatuksesta, että kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä luontoon. Työn aikana he kuvasivat virtuaalivideon, joka näytettiin osallistuneille ja samalla seurattiin virtuaalisen luontokokemuksen vaikutusta osallistujiin. Työhön osallistui 70 ikäihmistä, ikäväliltä 64-91 vuotta. Osallistujat ovat aiemmin liikkuneet paljon luonnossa, mutta iän myötä liikkuminen on ollut vähäisempää. Tutkimukseen osallistuneille luonnon merkitys on suuri myös siksi, että heidän luontosuhteensa on muodostunut nuorena vahvaksi.

 

Suurimmalle osalle virtuaalitodellisuus oli uusi kokemus. Suurin osa kuitenkin tykkäsi virtuaaliluonnosta ja halusi katsoa videon uudestaan. Virtuaalinen luontomaisema oli positiivinen kokemus ja toi katsojalle paljon muistoja mieleen. Moni osallistuja ei ollut päässyt luontoon vuosikymmeniin ja nyt muistoihin matkatessa heille saattoi tulla jopa kyyneleet silmiin. Tutkimuksessa tutkittiin myös vaikuttaako virtuaalinen luontokokemus kipuun. Osallistujat mainitsivat kivuntunteen lieventyneen ja maisemien katselun virkistävän mieltä. Tutkimustulos antaa virtuaaliluonnon käytöstä lisäajatuksia. Voisiko tulevaisuudessa olla ikäihmisille hoivakodeissa vaikkapa luontohuone, jossa olisi maiseman ja äänen lisäksi niin tuoksut kuin pieni tuulen virekin.

 

USVA-virtuaaliluonto ikäihmisille -opinnäytetyö.

Tekijöiden haastatteluvideo.

 

Lähteet: STTINFO ja Theseus

Kuva: Opinnäytetyön kuva 2.


Takaisin uutisiin

yhteistyössä mukana: