Olen toiminut yli viisitoista vuotta laaja-alaisesti varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen sekä peruskoulun eri osa-alueilla sekä terveydenhuollon eri yksiköissä lähihoitajana. Vajaa kymmenen vuotta sitten vaihdoin alaa teolliseen prosessituotantoon. Tuona aikana olen saanut nähdä monipuolisesti työelämän eri osa-alueita. Viimeiset ajat olen toiminut henkilöstöhallinnon työtehtävissä teollisuuden sektorilla. Olen kiinnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä luonnon hyvinvoinnista.
Koska maailmassa on paljon uutta ja kiinnostavaa, olen pyrkinyt jatkuvan oppimisen tavoin kehittämään ja kasvattamaan omaa osaamistani. Näin ollen vuonna 2013 kouluttauduin hyvinvointivalmentajaksi. Olen suorittanut ensiapukursseja, työhyvinvointikortin, työturvallisuuskortin, sähköturvallisuuskortin sekä työsuojelun perus- ja jatkokoulutuksen vuosina 2016-2019. Valmistuin restoratiiviseksi työyhteisösovittelijaksi vuonna 2021 ja psyykkiseksi valmentajaksi alkuvuonna 2022. Olen myös suorittanut työ- ja organisaatiopsykologian opinnot (60op) sekä yleisen ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot (25op) että ergonomian perusopinnot (25op) avoimessa yliopistossa.
Haluan tarjota omalta osaltani kokonaisvaltaisia toimintamalleja löytää avoimen vuorovaikutuksen sekä luontoyhteyden avulla yksilön paras mahdollinen potentiaali ettää mahdollisuus elää oman näköistä elämää niin työelämän kuin henkilökohtaisen elämän kontekstissa.
Kun yksilö voi hyvin, on hänellä resursseja jakaa hyvää oloa ympärillä oleville.
Yhteyshenkilö Ninni Villgren
Osoite Kaapelitie 7a, 17200 Vääksy
Puhelin 044 537 7201 |
Sähköposti ninnivillgren@gmail.com
Kotisivu https://ninnivillgren.wixsite.com/ichy
Y-tunnus 3245576-3 |
Päijät-Häme
KohderyhmätLapset Nuoret Työikäiset Vanhukset Erityisryhmät
Luontoympäristön ja –materiaalien käyttö
PalvelumuodotFysiologinen kuntoutus Sosiaalinen kuntoutus Ennalta ehkäisy tai varhainen puuttuminen Erityisryhmien liikunta-, virkistys- tai virikepalvelut Työhyvinvointitoiminta tai työnohjaus Tavoitteellinen luontoliikunta Muut tavoitteelliset virkistys- tai hyvinvointipalvelut