Tmi Valkealähde

Etusivu   Palveluntuottajat » Palvelut » Tmi Valkealähde

Tarjoamme luonnon ja islanninhevosten avulla ihmisen mielen ja kehon hyvinvointiin tähtäävää toimintaa. Toiminta on tavoitteellista, apuna käytämme Metsämieli-menetelmää harjoituksineen. Liikumme metsäretkillä Siivikkalan rauhallisissa metsissä n. 15 km Tampereen keskustasta kohti Ylöjärveä.

 

Juuri sinun tarpeesi ohjaa toimintamme sisältöä. Virkistäytyminen, palautuminen, latautuminen jne. Metsämieli-menetelmän harjoitusten avuin tai ihan vain kokeilumielessä tapahtuva hevostelu-/ratsastushetki toteutuu kanssamme. Voit tulla ratsaille myös tavoitteellisena, hevosemme ovat hyvin koulutettuja ja motivoituneita myös kenttätyöskentelyyn. Ratsastustunnit ovat aina ohjattuja. Palvelumme soveltuvat myös erityisryhmille ja ne räätälöidään tilauksen perusteella aina mahdollisimman yksilöllisiksi.

 

Mielentaitojen vahvistamiseen tähtäävät retket teemme pääasiassa jalkaisin, mutta hevosen selästäkin harjoitusten tekeminen onnistuu. Aiempaa kokemusta hevosista tai ratsastamisesta ei tarvita. Perheeseemme kuuluu kuusi hurmaavaa, kilttiä ja varmajalkaista islanninhevosta. Säännöllisiä, ohjattuja ratsastustunteja järjestetään useampana päivänä viikossa. Käytössämme on myös laavu, jonne voidaan järjestää ruokailu tapahtuman yhteyteen. Kesäaikaan mahdollisuus myös saunalautan käyttöön, jolloin luonto-/hevosteluelämykseen voidaan yhdistää halutessasi myös saunominen Näsijärven laineilla. Ratsastusretkille otamme 1-5 henkilöä. Isommille ryhmille hevosretket järjestyvät pienemmässä mittakaavassa. Kenttätuntien ryhmissä enintään neljä ratsastajaa kerralla.

Tmi Valkealähde

Yhteyshenkilö

Petteri Meskanen

 

Osoite

Valkealähteentie 3, 33450 Siivikkala

 

Puhelin

0400 770 195

Sähköposti

valkealahde@gmail.com

 

Kotisivu

https://www.facebook.com/valkealahde/

 

Y-tunnus

2821573-2




Palveluntuottaja tiedot:

Sijaintimaakunta

Pirkanmaa

Kohderyhmät

Lapset Nuoret Työikäiset Erityisryhmät

Luontolähtöisyyden asiantuntemusala

Eläinavusteisuus Luontoympäristön ja –materiaalien käyttö

Palvelumuodot

Työhyvinvointitoiminta Tavoitteellinen luontoliikunta Muut tavoitteelliset virkistys- tai hyvinvointipalvelut

yhteistyössä mukana: