
Kuva: Lena Welen-Andersson ja Inga-Lena Bengtsson hoitavat potilaita elävässä ympäristössä.
Alnarpin terapiapuutarha perustettiin vuonna 2001 Ruotsin maatalousyliopiston yhteyteen. Nykyisellään se on laajentunut kahden hehtaarin suuruiseksi kokonaisuudeksi, jossa luonnontilaiset alueet vaihtelevat rakennetun puutarhan alueiden kanssa. Puutarhan monimuotoisuus on kuntoutuksessa tärkeää, sillä ympäristön halutaan luovan mahdollisuudet niin lepoon ja rauhoittumiseen kuin myös yhteisöllisyyteen ja osallistumiseen.
Alnarpissa kuntoutetaan masennus- ja uupumuspotilaita, joilla on usein takanaan pitkäaikainen sairastamisen historia. Kuntoutusohjelma kestää kahdeksan viikkoa, jonka aikana potilaat tulevat puutarhalle säännöllisesti neljänä päivänä viikossa.
Kuntoutustyön yhteydessä työstetään teoreettista tietoa ympäristön merkityksestä sairastuneelle ihmiselle. Henkisesti heikoilla olevan ihmisen tiedetään luontaisestikin hakeutuvan ympäristöihin, jossa on mahdollista päästä vaatimusten ulkopuolella. Ympäristön tukea omalle olemassaololle tarvitaan sitä enemmän, mitä haavoittuneemmassa tilassa ihminen omassa sisimmässään on.
Potilaan saapuessa kuntoutukseen hänen henkiset voimavaransa ovat yleensä vähäiset ja kyky vuorovaikutukseen minimaalista. Paikalle tuleminen, ja puuhastelu omien tehtävien parissa on silloin asia, josta lähdetään liikkeelle.
Lupa lepäämiseen on myös monille opeteltava asia. Joutenolo ei kuntoutuspuutarhassa ole hukkaan heitettyä aikaa. Päinvastoin; sen myötä palautuu kyky läsnäoloon. Asiakas alkaa vähitellen näkemään ympärillään olevia asioita; haistamaan ja maistamaan makuja, kuulemaan ja näkemään ympärillään olevaa kauneutta. Vähitellen murtuu myös kuori, jolla ihminen on suojautunut liiallisten vaatimusten edessä. Jännittyneisyyden vähentyessä yksilö alkaa tuntea tunteita ja hyväksymään apua, jota hänelle tarjotaan.
Ihmisen sisimmän herättämiseen puutarha tarjoaa runsaasti erilaisia tunnelmia ja virikkeitä. Työssä hyödynnetään myös symboliikkaa, jota luonto on tulvillaan. Esimerkiksi siementen kylväminen ja hentojen taimien hoivaaminen voi auttaa potilasta löytämään myös oma ihmisarvonsa.
Keskustelut puutarhalla, olemisen ja tekemisen lomassa, auttavat yksilöä kokoamaan oman sairastumisensa tarinan sanojen muotoon. Tapahtumat saavat ymmärrettävän asun.
Alnarpissa ajatellaan, että sairastunut ihminen on enemmän sidoksissa ympäristön luomiin viesteihin ja vaikutelmiin, kun taas terve ihminen pystyy ylläpitämään minuuttaan ja sijoittamaan ikäviäkin tapahtumia omaan yhteyteensä.
Puutarhaympäristön etuna pidetään myös mahdollisuutta työskennellä ongelmien kanssa monella eri tasolla; järjen ja ajattelun, mutta myös tekemisen, tunteiden ja elämysten sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta.
Artikkeli Alnarpin kuntoutusmenetelmästä
Anna Adevin väitöskirja: Supportive Nature and Stress.
Lehtiartikkeleita Alnarpin toiminnasta ja potilaiden kokemuksista