Uutiset

Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset

Uutiset

Miten rakennetaan voimaannuttava yhteisö - Toiskan perhekodin mallit on koeteltu pitkäaikaisen työn kautta


15.08.2019

 

Kuvassa Tiina Tuominen ja Keijo Viertoma Voimavaratila Toiskasta.

 

”Se, miten ne katsoi mua ihmisenä, niin minäkin aloin katsoa itsenäni. Keijo aina sanoi, että mä olen niin kovaa menossa kohti kaikkia kauniita asioita” – Sanna, asui Toiskassa vuosina 2013-2015.

 

Tämä lause on yksi niistä monista loistavista kiteytyksistä, joita lukija saa nautiskella hiljattain julkaisun kirjan ”Toiskan Filosofia – hyvän elämän avaimia etsimässä” (Into Kustannus 2019) sivuilla.  Kirjan kirjoittaja, tietokirjailija Marianne Kiskola, on tehnyt perusteellista työtä, sillä lastensuojelun arkea ja Toiskan perhekodin tekemistä läpivalaistaan kirjan sivuilla lukuisten haastatteluiden kautta. Ääneen pääsevät niin työntekijät, sosiaalityöntekijät kuin nuorten ja heidän omaisensa.

 

Kirja kertoo vahvaa tarinaa siitä, mitä nuorten elämä tämän päivän Suomessa voi olla. Tämän rinnalle kulkee tarina myös siitä, miten  monenlaisista, jopa syvästi traumauttavista, elämäntilanteista on mahdollista päästä eteenpäin. Se, että nuoret ja heidän omaisensa ovat antaneet luvan näiden asioiden julkaisemiseen, lienee yksi parhaimpia todisteita siitä, miten asianosaiset ovat oppineet elämään haasteidensa kanssa, ja näkemään itsensä oman elämänsä tekijöinä ja selviytyjinä.

 

Toiskan perhekoti on aloittanut toimintansa vuonna 1992. Jatkuvasti tekemisessä on ollut mukana toimintamallien kehittämisen ja uuden oppimisen pohjavire. Palveluita ostaviin tahoihin on saavutettu hyvä yhteistyösuhde, ja sitä myötä toiminta on myös hiljalleen laajentunut. Nyt Toiskan perhekodissa ja hevostallin puolella työskentelee jo 11 vakinaista ammattilaista.

 

Jokaisella nuorella kasvun ja voimaantumisen polku on ehkä erilainen, mutta tietyt periaatteet ovat vakiintuneet kiinteäksi osaksi perhekodin tekemisen mallia. Kerta toisensa jälkeen kirjan sivuilla nousee esille toisen ihmisen arvostuksen ja kunnioituksen periaate. Tämä ei ilmeisestikään ole myöskään vain ulkoa opeteltua puhetta, vaan ulottuu aidosti jokaiseen tilan asukkaaseen ja vierailijaan. Ja ihmisten ohella myös tilalla asuviin eläimiin. 

 

Kirjan parasta antia ovat juurikin ihmisten omat kommentit, joissa tulee esille aito elämän maku. Hieman puuduttavia ovat paikoitellen mukana olevat oppikirjamaiset sisällöt. Nekin puoltavat tietysti paikkaansa, johdattaen lukijan teoreettisiin ja menetelmällisiin viitekehyksiin, joihin tekemisen mallit laajemmassa mitassa pohjautuvat.

 

Arvostuksen ja kunnioituksen periaatetta todentaa sekin, että kaikki tekeminen ei tosiaankaan mene aina suunnitellusti. Täydellisyyttä ei vaadita ammattilaisiltakaan. Inhimillisyys halutaan sallia niin itselle, kuin nuoruuden haasteiden kanssa kipuileville nuorille.

 

”Työyhteisössä panostetaan sisäisen varmuuden kasvattamiseen, ja työntekijöiden vahvuuksien vahvistamiseen”, Keijo Viertoma, tilan ”vanhaisäntä” toteaa.

 

Myös nuorten ”toilailuihin” suhtaudutaan rauhallisesti.  Juurikin tässä vaiheessa päästään käsiksi asioihin, joissa yhteistä keskustelua ja pohdintaa tarvitaan.

 

Luonto ja eläimet toiminta ovat kiinteä osa Toiskassa omaksuttua tekemisen mallia. Näiden kautta on osaltaan rakennettu tekemisen ja vuorovaikutuksen tilaa, jossa mahdollisuuksien uuden oppimiseen koetaan aukeavan.

 

”Jos meillä ei olisi eläimiä, niin meidän työ olisi paljon vaikeampaa, eikä meillä olisi näin hyviä tuloksia”, Kalle, Toiskan nuorempi isäntä toteaa.

 

Kirja on lajissaan harvinainen, sillä kovinkaan usein eivät ulkopuoliset pääse näkemään sosiaalipalveluissa tehtävää työtä. Näitä pitäisi kuitenkin olla paljon enemmän, sillä alan ammattilaisten osaavat kertoa nimenomaan käytännön työssä esille nousevista tarpeista.

 

Mitä tapahtuisikaan, jos Toiskan filosofia leviäisi lastensuojelussa laajempaan käyttöön? Lähtien aidosta panostamisesta työntekijöiden hyvinvointiin ja heidän vahvuuksiensa käyttöönotosta, viihtyisistä ja elvyttävistä toimintaympäristöistä sekä näiden mahdollistamasta nuorten arvostavasta ja herkästä kuuntelusta.

 

Lopuksi voisi jakaa vielä yhden kirjan moninaisista kohdista, jossa julkaisu oli vaan pakko laskea käsistä, ja jäädä hetkeksi nauramaan.  

 

Mun äiti sanoi Keijolle, että ”Alisaan ei ole luottamista, että älkää päästäkö sitä minnekään.” Se oli niitä ensimmäisiä päiviä, kun tulin Toiskaan ja Keijo vei mut Seinäjoen keskustaan, antoi bussikortin käteen ja sanoi, että ”tuu illalla kotiin”. Mä mietin, että ”siis tää mies on hullu! Miten se päästää mut? Eihän se tiedä, että mitä mä voin tehdä.” Mä kävelin siellä Seinäjoen keskustassa ja mietin, että ”mitä ihmettä.” Sitten mä tulin illalla bussilla kotiin, Toiskaan. Siitä mä lähdin opettelemaan tätä elämää.

 

Kirjan luki Anja Yli-Viikari, joka toimii Luonnonvarakeskuksen tutkijana Green Care-teemojen parissa.

 


Takaisin uutisiin

yhteistyössä mukana: