Uutiset

Etusivu » Ajankohtaista » Uutiset

Uutiset

Luontolähtöiset toimintamallit otettiin käyttöön Lapissa


03.01.2018

Luontoa elämään -hankkeen luontolähtöiset toimintamalit on nyt julkaistu hankkeen loppuraportissa.

 

Hankkeen aikana toteutettiin Lapin alueella laaja määrä erilaisia luonto- ja eläinavusteisen toiminnan kokeiluja, joista suuri osa myös jatkuu hankkeen päättyessä. 

 

Kuva. Tanja Mykkänen.

 

Kemijärvellä kehitettiin yksilö- ja ryhmämuotoista toimintaa päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Yksilökuntoutus tapahtui perhe- ja mielenterveysklinikka Lapponiassa, ja ryhmätoimintaa toteutettiin avokuntoutuksen osana. Hankkeessa toteutettiin myös ns. Pekankadun pihaprojekti, jossa mielenterveyskuntoutujat osallistuivat omat pihaympäristönsä kehittämiseen.

 

Eduron osahankkeessa luotiin ”seinättömien” työpajojen toimintamalleja. Hevosten pariin päästiin Vanhan Niskalan Issikoiden tilalla Rovaniemellä. Navettatoiminta tapahtui Vanha-Kaasilan lypsykarjatilalla Tervolassa. Koirien hoitoon pääsi tutustumaan Husky-Park –matkailuyrityksessä. Metsähallituksen kanssa yhteistyössä kunnostettiin retkeilyreittejä. Tämän lisäksi testattiin myös patikkaryhmää, jossa retkeiltiin ja kuljettiin luonnossa vahvistaen tätä kautta luontosuhdetta ja osallisuuskokemuksia.

 

Rovalan setlementin kanssa kehitettiin luontolähtöistä toimintaa vanhusten palveluasumisyksikköön Palosalmikodissa.

 

Sallassa kokeiltiin ulkoilureittien rakentamisessa ja hoitamisessa toimintamallia, jossa työtoiminnan kautta nuori saattoi samalla toteuttaa osan ammatillista tutkintoa.

 

 


Takaisin uutisiin

yhteistyössä mukana: