Green care-verkostotyöpajan anti
09.04.2011 12:57

Green Care Finland ja Sitra järjestivät 30.3.2011 verkostotyöpajan.

Verkostotyöpajan tavoite oli nimensä mukaan verkostoitua töitä tehden. Ennen varsinaista työosuutta kuultiin asiantuntijoita. Sitran johtava asiantuntija Lea Konttinen avasi tilaisuuden aiheella maaseutuympäristö merkitystaloudessa ja johtava asiantuntija Jyri Arponen valoitti aiheella Green care- liiketoimintamahdollisuudet. Arposen puheen jälkeen moni oli innostunut uudella tavalla, pelottomasti ja luovasti alkoi ajatukset juosta. Yrittäjä Ulla-Maaria Engeström, Nopsa Travelsista kertoi meille tarinansa kautta kysyntälähtöisestä uuden talouden yrityksestä ja verkostopohjaisesta liiketoiminnasta. Nykyään ei riitä, että on staattiset nettisivut. Asiakkaalla on oltava mahdollisuus kysyä, kyseenalaistaa, vertailla ja ennen kaikkea, asiakas ei tiedä sitä mitä sinä tiedät. Asiakas etsii nopeita, helppoja palvelukokonaisuuksia, joita joku muukin on ostanut ja suositellut, joten...sosiaalinen media on otettava huomioon, mikäli asiakkaasi on siellä.

Tutkija Katariina Soini, MTT valoitti esityksellään Suomen green caren- tilanteen nyt. Hän tosin kommentoi green caren kehittyvän niin nopeasti, että esitystä oli päivitettävä ensimmäisten puheenvuorojen jälkeen. sitra_30032011_ks.pdf

Ennakkotiedoista poiketen psykologi Kirsi Salosen puheenvuoron Green Care- yrittäjyys korvattiin tarinalla Vilman ja Kämmen, luontoyrittäjyyden ja luontokuntoutuksen kehitys vuodesta 1996 tähän päivään.

Näiden alustusten innoittamina päästiin lounaan jälkeen ryhmätöihin. Osallistujat oli järjestäjän toimesta jaettu viiteen eri ryhmään, joille kullekin annettiin kysymykset:

Ryhmätöiden lopussa vastauksista valittiin kolme keskeisintä seuraavasti:

Kysymys 1. Mitä greencare-palveluita,-tuotteita, -dokumentteja,-määritelmiä,-työkaluja on jo olemassa?

  1. Kaikille asiakasryhmille on jo green care-trendin mukaisia vaativia palveluja
  2. Palvelusetelit tuovat green care- palvelut palvelutarjottimelle
  3. Tutkijat, kehittäjät ja yrittäjät samassa pöydässä, asiakaslähtöisesti

Kysymys 2. Mitä annettavaa teidän ryhmällänne on green care-toiminnalle(tietoa, osaamista, työkaluja, verkostoja, asiakkaita)?

  1. vaikuta päättäjiin, kuta ja valtio
  2. Asiantuntijat ja yrittäjät verkostona toistensa tukena (tutkimus, neuvonta)
  3. Laatu luo green care-maineen (arvot ja laatukriteerit)

Kysymys 3. Mikä tällä hetkellä on ajankohtaisinta (työn alla) teidän organisaatiossa green care-toimintaan liittyen?

  1. Tukevan ja laaja-alaisen verkoton kokoaminen!
  2. Jotta pyörää ei keksitä aina uudelleen, hankkeiden peräänkatsominen! Voimaa!
  3. Toisilta oppiminen kansainvälisesti ja kansallisesti!

Kysymys 4. Mitä kaipaisitte lisää, jotta green care-toiminta kehittyisi?

  1. Yrittäjyyden esteiden raivaaminen
  2. Erilaisten palvelukonseptien luominen
  3. Osaamisverkoston luominen

Kysymys 5. Mitä odotuksia, tarpeita ja annettavaa teillä on green care-verkostolle luotaville www-sivuille tai sähköisille työvälineille?

  1. Keskustelut kaikkien nähtäville, teemoitetut keskustelut
  2. Tuunaa oma green care-palvelukokonaisuus, eri kohderyhmille
  3. Yrittäjäesittelyt alueellisesti

Kysymys 6. Mitä käytännön toimenpiteitä odottaisit Sitralta, ministeriöiltä ja muilta toimijoilta green care- toiminnan edistämiseen liittyen?

  1. Arvot ja arvostus
  2. Toivotaan yhteistä foorumia, verkostoa sekä hajauttamista koko maahan
  3. Kriteerien täsmentäminen:mitkä ovat hyvän green care-toiminnan elementit?

Kaikki vastaukset löydät tästä green caretyopaja30032011.pdf

Kirjaudu sisään
Sähköposti:

Salasana:


Salasana hukassa?

Voit vaihtaa salasanasi syöttämällä sähköpostiosoitteesi tähän. Salasanan muutos tulee voimaan vain klikkaamalla sähköpostissa tullutta linkkiä.




Tule jäseneksi

Klikkaa ja liity jäseneksi!

Rekisteröidy uutena käyttäjänä